Nordsjö-Rastis

Ruotsinkielisen monitoimitalon toimijoita ovat Päiväkoti Rastis, Nordsjö lågstadieskola (ala-aste), Nuorisotalo Rastis ja Rastiksen kulttuuritoimisto, joka kuuluu Helsingin kaupungin kulttuuriasiainkeskukseen. Lisäksi Rastiksessa toimii joka iltapäivä Folkhälsanin kerho 1.-2.-luokkalaisille sekä perhekahvila kerran viikossa.

Päiväkoti Rastiksessa on 60 paikkaa ja kolme osastoa vauvoista esikouluikäisiin. Ala-asteella on 170 oppilasta. Se on koko Vuosaaren ainoa ruotsinkielinen ala-aste. Nuorisotalo Rastiksella käy 9-18-vuotiaita ruotsinkielisiä lapsia ja nuoria koko Itä-Helsingin alueelta. Neljänä iltapäivänä viikossa on toimintaa 3.-6.-luokkalaisille ja kahtena lauantaina kuukaudessa on toimintaa kaikille nuorille. Lisäksi talossa on päivätoimintaa talvi- ja kesälomilla.

Rastiksen kulttuurikeskus järjestää kuukausittain päivätapahtumia, jotka ovat ilmaisia päiväkotiryhmille, koululuokille ja iltapäiväkerhoille. Lisäksi 2-3 kertaa kuukaudessa on ilta- ja viikonlopputapahtumia sekä aikuisille että lapsille. Toiminta on pääosin ruotsinkielistä, mutta yhteistyötä tehdään myös maahanmuuttajaorganisaatioiden kanssa, jotka järjestävät ohjelmaa omalla kielellään.

Rastis sijaitsee Vuosaaren metroaseman läheisyydessä. Ruotsinkielisen kulttuurikeskuksen ohjelma painottuu lapsille ja nuorille suunnattuihin tapahtumiin ja kerhoihin. Ohjelmistossa on muun muassa teatteria, elokuvia ja kuvataidenäyttelyitä.